Skip to main content
Takaisin

Suomen ja Saksan yhdistävän Cinian suoran merikaapelin asennus valmistui aikataulussa

Suomen ja Saksan yhdistävän Cinian suoran merikaapelin asennus valmistui aikataulussa

Suomen ja Saksan tietoliikenneverkot yhdistävän datakaapelin asennustyö Itämeren pohjaan on nyt valmis. Suomalaisen Cinian suunnittelema ja toteuttama merikaapeli on lyhyin ja nopein reitti Keski-Euroopan tietoliikennesolmuista pohjoisen Euroopan otollisiin datakeskusympäristöihin sekä Aasian ja itäisimmän Euroopan markkina-alueille.

Cinia C-Lion1 -merikaapeli on yksi Suomen hallituksen ja EU:n kärkihankkeista. Kaapeli rakentaa osaltaan Euroopan digitaalisia sisämarkkinoita tehostamalla ja varmentamalla pohjoisten alueiden datayhteyksiä. Samalla uusi tietoliikenneyhteys vahvistaa edelleen Suomen asemaa idän ja lännen markkinoiden välisenä porttina.

Merikaapelin asennustyö saatiin onnistuneesti päätökseen, kun kaapeli saavutti Saksan päätepisteensä Rostockissa. Helsingin Santahaminasta 12.10.2015 aloitettu asennusprojekti kesti tasan kolme kuukautta. Tavoitteena on tuoda uusi tietoliikenneyhteys kaupallisesti saataville kevään 2016 aikana, nyt alkavien käyttöönottotestausten valmistuttua.

Huipputehokkaalla, luotettavalla ja turvallisella runkoverkkoyhteydellä odotetaan olevan merkittävä vaikutus datakeskusten ja tietoliikenneintensiivisten yritysten kiinnostukseen sijoittaa toimintojaan Suomeen. Muita Suomen etuja tällaisten yritysten näkökulmasta ovat viileä ilmasto, kustannustehokas energia sekä sijainti idän ja lännen välissä.

Ensimmäisestä merikaapelin mahdollistamasta datakeskushankkeesta Suomeen kertoi joulukuussa saksalainen Hetzner Online GmbH. Yhtiö on jo aiemmin sitoutunut yhteyden käyttäjäksi ja se on myös yksi hankkeeseen sijoittaneista tahoista. Hetzner Onlinen datakeskuspuiston rakennusprojekti Tuusulaan on aikataulutettu alkamaan lähikuukausina.

"Suora linkki manner-Euroopan ja Suomen välillä on perusta Tuusulaan rakennettavalle datakeskuspuistolle. Merikaapeli tarjoaa erittäin nopean tietoliikenneyhteyden pohjoisen alueen ja Frankfurtissa sijaitsevan Keski-Euroopan verkkokeskuksen välillä. Hetzner Online saa valokuitukaapelin avulla turvallisen ja nopean yhteyden nykyisten datakeskustensa ja Pohjoismaiden välillä, ja samalla tiedonsiirron laatu tulee entistä paremmin meidän omaan hallintaamme," Hetzner Onlinen perustaja ja toimitusjohtaja Martin Hetzner sanoo.

"Suora merikaapeliyhteys tukee uuden eurooppalaisen datakeskusmallin kehittymistä ja tarjoaa merkittäviä kansainvälisiä liiketoimintamahdollisuuksia yrityksille sekä Suomessa että Euroopassa. Hetzner Onlinen julkistus datakeskuspuiston rakentamisesta Tuusulaan todistaa, että vahva infrastuktuuri on yksi tärkeimmistä edellytyksistä uusille investoinneille digitaaliseen talouteen," Cinian toimitusjohtaja Ari-Jussi Knaapila kertoo.

Suomen hallitus päätti Itämeren pohjaan asennettavan datakaapelin rakentamisesta marraskuussa 2014 perustuen toukokuussa 2013 tehtyyn esitutkimukseen. Valmiin kaapelin pituus on 1 172 kilometriä ja se koostuu kahdeksasta optisesta kuituparista, joiden yhteenlaskettu kapasiteetti on 120 terabittiä sekunnissa (Tbps). Kaapeli on valmistettu Alcatel-Lucentin tehtaalla Calais’ssa Ranskassa. Alcatel-Lucent vastasi myös kaapelin asennuksesta Itämeren pohjaan.

Lisätietoa:

Ari-Jussi Knaapila, toimitusjohtaja, Cinia Group, puh. 050 2179, aj.knaapila(at)cinia.fi

Christian Fitz, markkinointijohtaja, Hetzner Online, puh. +49 9831 505 124, christian.fitz(at)hetzner.de


Baijerissa toimiva perheyhtiö Hetzner Online GmbH on saksalainen datakeskuspalveluita erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille tarjoava digitaalisen talouden toimija. Yrityksellä on Saksassa kaksi suurta datakeskusta Nürnbergissä ja Falkensteinissa. Yhtiö on erittäin kannattava ja vakavarainen. Sillä on noin 90 000 asiakasta. Lisätietoa: www.hetzner.com.

Cinia Group Oy tarjoaa älykkäitä verkko-, järjestelmä- ja ohjelmistopalveluita, jotka poistavat etäisyyksien merkityksen ja parantavat maailman toimivuutta. Vahva osaaminen kriittisissä järjestelmissä sekä oma yli 10 000 kilometrin laajuinen kuituoptinen runkoverkko Suomessa mahdollistavat yrityksille tietoturvallisen it-infrastruktuurin ja tulevaisuuden pilvipohjaisen toimintaympäristön. Cinia C-Lion1 -merikaapeli vahvistaa Euroopan digitaalisia sisämarkkinoita tarjoamalla lyhyimmän ja nopeimman reitin Keski-Euroopasta pohjoisen Euroopan datakeskuksille ihanteellisiin oloihin sekä Aasian ja itäisen Euroopan markkinoille. Suomalaisen Cinian palveluksessa on noin 200 osaajaa. Lisätietoa: www.cinia.fi.