Skip to main content
Takaisin

Cinia ja NORDUnet tavoittelevat Pohjolalle asemaa osana uutta digitaalista valtaväylää

Cinia ja NORDUnet tavoittelevat Pohjolalle asemaa osana uutta digitaalista valtaväylää

NORDUnet, joka on viiden Pohjoismaan tutkimus- ja opetusverkostojen (NREN) yhteistyöelin, sekä älykkäiden verkko- ja ohjelmistopalveluiden suomalaisyhtiö Cinia Group ovat sopineet tiedeyhteisöjä ja liikemaailmaa hyödyttävästä verkkoyhteyksiensä vaihdannan järjestelystä. Yhteistoiminta tarjoaa uusia ja parempia palveluja ja mahdollisuuksia tutkimusyhteisöille, julkisille organisaatiolle sekä yrityksille.

NORDUnet ja Cinia korostavat järjestelyn tuomaa laajempaa verkkopeittoa ja liittymäpisteiden määrää Pohjoismaissa. Järjestelyllä tavoitellaan myös kokonaan uusia liittymäpisteitä esimerkiksi tieteellisen tutkimuksen, meteorologian, supertietokoneiden käytön ja datakeskusten kehittämisen alueella.

"On erittäin tärkeää Pohjoismaiden liike-elämälle ja tiedeyhteisölle, että yksi digitaalisista valtaväylistä Euroopan ja Aasian välillä kulkee Pohjoismaiden ja Suomen kautta. Nyt allekirjoitetulla sopimuksella Cinia ja NORDUnet yhdistävät voimansa luodakseen uusia kansainvälisiä tiedon runkoreittejä," sanoo Cinian toimitusjohtaja Ari-Jussi Knaapila.

"Pohjoismaat sijoittuvat monien karttojen reuna-alueille – niin myös telemaantieteessä. Cinian C-Lion1-verkkolaajennus on huikea mahdollisuus Pohjoismaille. Haluamme tehdä yhteisvoimin tarjouksia sidosryhmillemme uusien reittien rakentamisesta ja laajempien yhteyksien kehittämisestä sekä maanpäällisillä että merenalaisilla kaapelijärjestelmillä," sanoo NORDUnetin toimitusjohtaja René Buch.

NORDUnet ja Cinia ovat sopineet molemminpuolisesta toistensa verkkojen hyödyntämisestä ja verkkoyhteyksien vaihtojärjestelyistä, joilla heidän sidosryhmänsä ja asiakkaansa voivat hyötyä laajemmasta kattavuudesta ja paremmasta redundanssista.

Lisätietoja:
Ari-Jussi Knaapila, toimitusjohtaja, Cinia Group, puh: +358 50179, aj.knaapila(at)cinia.fi
René Buch, toimitusjohtaja, NORDunet, puh: +45 3119 1400, rene.buch(at)nordu.net

Cinia Group tarjoaa älykkäitä verkko-, järjestelmä- ja ohjelmistopalveluita, jotka poistavat etäisyyksien merkityksen ja parantavat maailman toimivuutta. Vahva osaaminen kriittisissä järjestelmissä sekä oma yli 10 000 kilometrin laajuinen kuituoptinen runkoverkko Suomessa mahdollistavat yrityksille tietoturvallisen it-infrastruktuurin ja tulevaisuuden pilvipohjaisen toimintaympäristön. Cinia C-Lion1 -merikaapeli vahvistaa Euroopan digitaalisia sisämarkkinoita tarjoamalla lyhyimmän ja nopeimman reitin Keski-Euroopasta pohjoisen Euroopan datakeskuksille ihanteellisiin oloihin sekä Aasian ja itäisen Euroopan markkinoille. Suomalaisen Cinian palveluksessa on noin 200 osaajaa. Lisätietoa: www.cinia.fi

NORDUnet on Pohjoismaiden kansallisten tutkimusverkkojen yhteistyöorganisaatio, joka tuottaa verkkopalveluita korkeakoulu- ja tiedeyhteisöille. Tutkimusverkkojen välinen liikenne sekä niiden liikennöinti kansainväliseen ja kaupalliseen Internetiin on toteutettu NORDUnet-verkon kautta. Yhteistyötä koordinoi tanskalainen osakeyhtiö NORDUnet A/S, jonka osakkaina ovat viiden Pohjoismaan tutkimusverkko-organisaatiot DeIC (Tanska), Funet (Suomi), RHnet (Islanti), SUNET (Ruotsi) ja UNINETT (Norja). Tutkimusverkko-organisaatiot yhdistävät yli 400 tutkimus- ja opetuslaitosta, joilla on yhteensä 1,2 miljoonaa käyttäjää. NORDUnet ja pohjoismaiset osakasorganisaatiot kehittävät edelleen edistyksellisiä palveluita ja teknologiaa. NORDUnet tarjoaa yhteydet kansainvälisiin verkkoihin ja toimii avaintekijänä kansainvälisissä liittoumissa kuten GÉANT, ANA ja Global Network Architecture (GNA). Lisätietoja internet-sivustolta http://www.nordu.net