Cinian tietoturvallinen konesaliratkaisu varmistaa, että Pihlajalinnan data ja järjestelmät ovat jatkuvasti saatavilla.
Pihlajalinna kuuluu Suomen johtaviin sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajiin. Se on jo noin 7000 työntekijän ja yli 2200 ammatinharjoittajan yhteisö, jonka voimakas kasvu jatkuu.
Palveluita tarjotaan yksityishenkilöille, yrityksille, vakuutusyhtiöille ja julkiselle sektorille. Järjestelmien pitää toimia luotettavasti, ja liiketoiminnan kannalta keskeinen data, kuten henkilötiedot, on suojattava huolella.
“Cinia valikoitui meille konesalikumppaniksi kilpailutuksen kautta. Haimme palvelulta kasvun mahdollisuuksia ja varmuutta”, kertoo Pihlajalinnan ICT-johtaja Petri Lehtimäki.
“Suureksi yhtiöksi kulttuurimme on todella ketterä. Samaa piirrettä arvostamme myös palveluntarjoajissa. Kun liiketoiminta kasvaa, konesaliympäristöön liittyviä uusia tarpeita voi tulla eteen nopeastikin. Cinia tarjosi meille toimintavarmuuden ja asiakaspalvelun laadun lisäksi skaalautuvuutta, ja se oli iso valintakriteeri”, jatkaa Kalle Seppälä, Pihlajalinnan tietoturvasta vastaava johtaja.
Silläkin oli merkitystä, että Cinia on kotimainen konesalipalveluntarjoaja, Lehtimäki sanoo:
“Potilastietojen vuoksi olemme halunneet varmistua siitä, että data säilytetään Suomen rajojen sisällä.”
Pohjimmiltaan Pihlajalinnan ja Cinian kumppanuutta voi luonnehtia klassiseksi hosting-yhteistyöksi. Tietoturvalla on kuitenkin tavanomaista suurempi rooli.
“Halusimme ja saimme uusia teknologioita konesaliylläpitoon. Esimerkiksi backup retention -käytäntöjen suhteen tilanne on kohentunut entiseen verrattuna selvästi. Kehitettävää ja parannettavaa on tietysti aina, mutta on palvelussa ollut alusta asti jo paljon kovennuksia karvalakkimallin virtuaalikoneylläpitoon verrattuna”, Seppälä kuvailee.
ISO27001-standardi sanelee vähimmäisvaatimukset Pihlajalinnan IT-ratkaisuille. Cinian toimintatapa mahdollistaa sen, että käytössä on kulloinkin Suomen moderneimmat konesalit.
“Kahdennukset ja konesalien infra on kunnossa, eli palvelun jatkuvuuteen voi luottaa. Lisäksi Cinia tarjoaa vahvan kulunvalvonnan ja lokituksen, joten saamme vaivatta tarkat raportit siitä, kuka on koskenut konesali-deckiimme”, Seppälä kiittää.
“Meillä on tietysti myös oma, osaava IT-tiimi. Koneasaliylläpidon ja tietoturvan haasteet ovat tänä päivänä kuitenkin niin kompleksisia, ettei olisi järkevää hoitaa kaikkea omilla resursseilla”, Lehtimäki sanoo.
“Pihlajalinnalla on ympärivuorokautista liiketoimintaa, joten meillä täytyy olla jatkuva valmius myös mahdollisten konesaleja koskevien ongelmien selvittelyyn. Cinian asiantuntijat ratkovat poikkeustilanteet keskitetystä palvelukeskuksesta käsin”, Seppälä antaa esimerkin.
Cinia hyödyntää laajassa konesaliratkaisussa omaa kumppaniverkostoaan, mutta Pihlajalinna saa palvelun selkeästi Cinialta, siis yhdeltä taholta. Kiristyvä lainsäädäntökin ohjaa tuntemaan toimitusketjujen tietoturvan vastuut entistä paremmin.
“Vastuukysymys on meille tärkeä. On aina haasteellisempaa käyttää monen luukun taktiikkaa”, Lehtimäki vahvistaa.
Toimintavarmuuden ja teknologioiden lisäksi Lehtimäki ja Seppälä painottavat hyvän asiakaspalvelun merkitystä.
“Arvostan sitä, että puhelin nousee aika äkkiä”, sanoo Lehtimäki. “Emme pelkästään sähköpostittele, vaan soittelemme ja mietimme säännöllisissä palavereissa seuraavia askeleita.”
Kyberuhkien maisema muuttuu jatkuvasti, joten yhdessä keskustellaan esimerkiksi siitä, miten ransomware-hyökkäyksiin voisi varautua yhä tehokkaammin. Saatavuusraportointiin on puolestaan jo otettu käyttöön cEye-valvontaratkaisu. Se jäljittää nopeasti ongelmien lähteen, jos tietojärjestelmien käytössä esiintyy viiveitä tai häiriöitä.
“cEye on ollut meille hyvä palvelu, sillä se mittaa koko polkua käyttäjästä backendiin asti”, Seppälä sanoo.
Seppälän ja Lehtimäen silmissä Cinia on Pihlajalinnalle juuri sopivan kokoinen toimija. Keskusteluyhteys on jatkuvaa ja yhdessä neuvotellaan, mitä juuri he tarvitsevat seuraavaksi.
“Näemme Cinian täyden palvelun talona, joka pystyy tarvittaessa vastaamaan tuleviin tarpeisiimme”, Lehtimäki sanoo.