Cinialla analyytikkona työskentelevästä Janika Kajanderista tuli tietoturva-ammattilainen alanvaihdon kautta. Kyberala on vielä hyvin miesvaltainen, eikä Janikaakaan aikoinaan koulussa teknologiaopintoihin kannustettu – siitäkin huolimatta, että hän oli aina ollut kiinnostunut tekniikasta ja koneista.
Janikan mielestä kyberalan mahdollisuuksista kannattaa kertoa yhtä lailla miehille kuin naisille, kun sukupuolen sijaan oikeasti väliä on vain asenteella ja halulla oppia. Päivätyönsä lisäksi hän tekee vapaaehtoistöitä Women4Cyber Finlandissa, jonka missiona on tehdä alasta monimuotoisempi ja inklusiivisempi.
Tietoturva on yhteisöllinen ja jännittävä ala
Media-assistentista tietojenkäsittelyn tradenomiksi opiskellut Janika teki ennen Cinialle tuloaan töitä identiteetin- ja pääsynhallinnan parissa. Kipinä tietoturvaa kohtaan syttyi opiskelijavaihdossa Saksassa, jossa syntyi päätös vaihtaa opintojen suuntaa ohjelmistokehityksestä kyberturvallisuuteen. Janika on opiskelukaveriporukkansa ainoa, joka lähti tietoturva-alalle. Ratkaisu on tuntunut oikealta.
”Koen, että teen tärkeää työtä saadessani auttaa organisaatioita turvaamaan tietoa. Haluan olla hyvien puolella ja päästä selvittämään kriittisiä asioita. Ala on sopivalla tavalla jännittävä ja työtehtävät ovat haastavia ja monipuolisia”, Janika kertoo.
Cinialainen Janika on ollut maaliskuun alusta alkaen. Cinialla oli sopivasti paikka auki CSOC:issa eli kyberturvakeskuksessa, jonka tehtävänä on tutkia asiakkaiden tietoturvapoikkeamia ja torjua kyberuhkia. Hän on sopeutunut porukkaan mainiosti. Vaikka naisia omassa tiimissäkin on selvästi vähemmän kuin miehiä, niin hän ei koe asiasta olevan haittaa.
Lue lisää: CSOC päivystää 24/7 – Minkälaista on työ kyberturvavalvomossa?
”Meillä on hyvin yhteisöllinen kulttuuri enkä ole kokenut olevani siitä mitenkään ulkopuolinen. Sillä ei ole väliä, oletko juniori vai seniori, tai mikä vaikka sukupuolesi, seksuaalinen suuntautumisesi tai etninen taustasi on. Meitä yhdistää intohimo kyberasioihin, ja on hienoa, että monenlaiset ihmiset ovat löytäneet tänne.”
"Teemme töitä kriittisten toimintojen kanssa, ja tukea kollegoilta kyllä saa ja tiukoissa tilanteissa ei jätetä yksin. Olisi tietysti mukava saada lisää naisia työkavereiksi”, Janika pohtii.
Lue lisää: Ensimmäinen vuosi kyberturva-analyytikkona: “Päivystysvuoroissa on omanlaisensa boogie”
Tapahtumista vauhtia alanvaihtoon
Janika tekee töitä vapaaehtoisena naisten kyberturvallisuusverkosto Women4Cyber Finlandissa. Yhdistys järjestää tapahtumia, joissa kuullaan asiantuntijapuheenvuoroja, verkostoidutaan ja joskus myös torjutaan kyberhyökkäyksiä hackathoneissa.
”Haluamme järjestää matalan kynnyksen tapahtumia, joihin voivat osallistua niin alasta kiinnostuneet kuin seniorimmatkin osaajat. Syksyllä tapaamme Cinialla, ilmoittaudu rohkeasti mukaan”, Janika kannustaa.
”Itsekin olisin varmasti päätynyt jo aiemmin näihin tehtäviin, jos minua olisi jo koulussa kannustettu teknologia-alalle. Ei saisi olla olemassa naisten ja miesten töitä, vaan jokaisen pitäisi saada tehdä omannäköinen ura ja tehdä sitä, mikä itsestä tuntuu oikealta”, Janika painottaa.
Jos kyberala kiinnostaa, niin tapahtumissa saa helposti tietoa hyvistä kursseista ja opiskelumahdollisuuksista.
“Vaikka suurella osalla alalla työskentelevistä onkin alan tutkinto, niin sopivilla itseopiskelukursseilla pääsee hyvin alkuun, eikä aina tarvitse aloittaa monivuotisesta koulutuksesta”, Janika vinkkaa.
Tapahtumia järjestävät Women4Cyber Finlandin lisäksi esimerkiksi myös Mimmit koodaa ja HelSec. Matalan kynnyksen opinnoissa kannattaa esimerkiksi tutustua Hack the Box ja Try Hack Me -sivustojen tarjoamiin itseopiskelumateriaaleihin.